Työkalupalvelu

Työkalupalvelu tarjoaa asiantuntemukensa ja aikansa liiketoimintanne kehittämiseen

Te olette oman alanne asiantuntijoita, mutta onko teillä aikaa perehtyä markkinoilla oleviin ratkaisuihin joilla tehostaa omia tuotantoprosesseja? Parhaiden ja sopivimpien työkalujen etsiminen on aikaa vievää työtä, mutta meille se on ydinosaamista. Olemme olleet yhteydessä eri maanosien työkalutoimittajiin useiden vuosien ajan ja tiedämme mitä on tarjolla. Aika on kallista, niinpä mahdollisuuksien kartoittaminen jää usein tekemättä ja päädytään hankkimaan tarvittavat ratkaisut hätäisesti ja paljon kalliimmalla. Miksi ette ulkoistaisi sen miettimistä meille ja säästäisi tuhansia euroja?

Ainutlaatuinen konsepti

Otettuamme teidät palvelumme piiriin, käytämme paljon aikaa ja vaivaa sen selvittämiseen, mikä veisi juuri teidän yritystänne eteenpäin. Meidän konseptissamme me teemme suurimman työn, emme pelkästään lähetä hätäistä tarjousta pyydetyistä tuotteista. Viisi kuudesta asiakkaastamme on todennut ehdotuksemme heitä hyödyttäväksi. Emme tuhlaa aikaanne tarjoamalla jotain mitä ette tarvitse, sillä se olisi meidänkin ajanhukkaa.

Näin haet mukaan liiketoiminnan tehostamispalveluun

1. Ota yhteyttä

Jätä yhteydenottopyyntö yhteydenottolomakkeella tai soita numeroon 044-223 0170.

2. Kuvaa toimintanne ydin tai kerro ongelma johon kaipaatte ratkaisua

Otamme teihin yhteyttä ja kartoitamme toimintanne ydintoiminnot ja laajuuden. Etsimme teille parhaat ratkaisut kartoituksen pohjalta.

3. Saatte konkreettisia ratkaisuehdotuksia liiketoimintanne kehittämiseen

Tarjoamme teille konkreettisen ja perustellun ehdotuksen siitä, miten liiketoimintaanne voisi kehittää oikeilla työkaluratkaisuilla. Käymme ehdotukset yhdessä läpi ja hiomme siitä yhteistyössä toimintaanne tehostavan paketin. Palvelumme on teille täysin täysin kulutonta ja tarjoamme sen ilman sitoumuksia.

JE-Työkalupalvelu tarjoaa palvelua ja tuotteitaan seuraaville sektoreille:

Luotettavat toimitukset ja tuotevastuu

Suorat yhteydet valmistajiin takaavat kyvyn vastata harvinaisempiinkin työkalu- ja varaosatarpeisiin. Suorana maahantuojana tuotevastuu on lisäksi lähempänä tilaajaa. Sadat yritykset ovat luottaneet palveluumme ja meillä on paljon vakiintuneita asiakassuhteita niin yrityksissä kuin oppilaitoksissakin.

JE-Työkalupalvelu on JE-Nettiverstaan yrityspuoli. Löydät suuren osan tuotteistamme kuluttajapuolen verkkokaupastamme osoitteessa:

www.je-nettiverstas.fi